Portfolio

Portfolioita on monenlaisia ja niitä käytetään moneen eri tarkoitukseen.
Portfolion keskeisiä periaatteita on kuitenkin se, että sen tekijä tunnistaa omia ajattelutapojaan ja työtään opiskeluprosessin aikana. Portfolion sisällöt, muoto ja työtavat nousevat laatijoiden omasta työstä (Saarenkunnas et al., 2000).

Portfolion rakenne - esimerkki

1. LÄHTÖTILANTEEN TUNNISTAMINEN

1.1 Osaamisalueiden tunnistaminen ja analysointi (yleisellä tasolla)

Tässä voisi pohdiskella esimerkiksi seuraavia: Oma tämän hetkinen näkemys siitä miksi omassa organisaatiossa tarvitaan kyseistä asiantuntijuutta, mikä on antuntijan tehtävä omassa organisaatiossa.

Esimerkkikysymys: millainen on hyvä sydänasiantuntija apteekissa - miten hän voi toimia oman organisaation ja ennen kaikkea asiakkaiden hyväksi.

1.2 Oman osaamisen jäsentely ja aukikirjoitus (henkilökohtaisella tasolla)

Suhteessa edelliseen tässä voi määritellä oman tämänhetkisen osaamisensa ja toimintavalmiudet.

1.3 Omien kehitystarpeiden jäsentely

Tässä kohtaa mietitään omia kehitystarpeita, eli missä juuri minun pitää kehittyä, jotta voisin palvella paremmin asiakkaita ja toimia tehokkaammin ja asiantuntevammin organisaatiossani.

2. HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSSUUNNITELMA

Konkreettinen suunnitelma siitä, mitä aikoo tehdä seuraavan vuoden/ vuosien aikana, jotta kehittäisi omaa (ja oman organisaation) asiantuntemusta. esim. koulutus, yhteistyökuviot, projektit yms.

3. OMAN OPPIMISEN REFLEKTOINTI

Tässä voi esimerkiksi kirjata niitä asioita, joita on kursseilla oppinut ja miten omat ajatukset ovat muuttuneet tai olleet erilaisia, kuin muiden kurssilaisten tai luennoitsijoiden. Toki oppimista tapahtuu muutenkin kuin kursseilla, eli tähän voi pohdiskella myös samoja asioita työympäristössä.

4. OMAN OSAAMISEN DOKUMENTOINTI

Tähän kirjoitetaan jäsennellysti lyhyt kuvaus omasta osaamisesta. Toiset kutsuu tätä laajennetuksi CV:ksi. Tämän tarkoitus on osoittaa omaa osaamistaan. Tämän luvun voi ajatella olevan esimerkiksi tiivistelmä aiemmista luvuista. Viimeinen osio on julkinen ja sitä voi käyttää esimerkiksi kehityskeskustelun apuna tai tilanteissa, joissa sinun tulee osoittaa osaamisesi.